.

.

tiistai 27. elokuuta 2013

Rankka urakka

Jotain on saanut myös nakertaa, että työväline on saatu purjehdus kuntoon. Puolitoista vuotta kesti Vitalin uudelleen remontointi ja uskokaa tai älkää tähän aikaan on mahtunut jos jonkinnäköisiä ongelmia, mutta onneksi niihin on myös ratkaisunsa, ehkä suurin projekti oli kölipalkiston uusiminen. itse proktissa on ollut mukana koko purjehdus tiimimme ja kuluttanut päiviä ja öitä tämän loppuun saatamiseksi, mutta suurin vaikuttaja astui esiin työpaikan vaihdon tuloksena! Projektimme ei olisi lähelläkään valmista jos emme olisi saaneet venettä Veleiron uumeniin. On ihan eri asia tehdä pihalla venettä kun kunnon korjaus hallissa mistä löytyy tähän tarkoitetut työkalut, ja tietysti nosturit. Veleiro on ollut siintä asti innolla mukana projektissa hyvin monella osa-alueella. SUURI kiitos siintä. Nyt mainostamme oman työpaikkamme puolesta mikä sopii erinnomaisesti meille. Tuskin tämän yhteistyön loppuminen on ihan lähitulevaisuudessa, niinpä tänään sai Vitalita uuden värityksen kylkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti